|
|
Suomen ulkosuhteet
Miksi Mongolialla ei ole sijaa Suomen ulkosuhteissa?
Mikko Eskolan kirjoittama artikkeli jäsenlehdestä 2)2003
"Suomen ja Mongolian diplomaattisuhteiden solmimisesta 40 vuotta" -artikkelia (jäsenlehti 2/2003) lukemalla voi syntyä vaikutelma, että enpä tiennyt Suomen ja Mongolian suhteiden olleen näin laajoja ja vilkkaita! Jos tämän vaikutelman sai, on se valitettavasti väärä. Artikkeliin on koottu lähes kaikki tunnetut maiden väliset suhteet ja kansojen kohtaamiset, joita ehkä yhteensä on lukumääräisesti paljon, mutta pääosin ne ovat irrallisia ja eivätkä etenkään muodosta suurta jatkumoa.
Itsenäisyyden alusta lähtien 1960-luvulle saakka Suomi varoi antamasta diplomaattista tunnustusta Neuvostoliiton jälkeen maailman ensimmäiselle sosialistiselle valtiolle Mongolialle. Ennen toista maailmansotaa se ei tietenkään olisi tullut kuuloonkaan, ja sotien jälkeen Suomi Paasikiven-linjan mukaisesti jarrutteli suhteitaan itäblokkiin, johon Mongolian saattoi uudessa maailmanjärjestyksessä katsoa kuuluvan. Suhteiden solmiminen kaukaiseen Mongoliaan olisi lännessä nähty askeleeksi itään. Pieni se askel olisi ollut, mutta se olisi omalta pieneltä osaltaan vaikuttanut kielteisesti Suomen kansainväliseen asemaan, ja olisi jälleen ollut yksi myönnytys Moskovan suuntaan.
Diplomaattisuhteiden solmimisen jälkeenkään ei maiden suhteissa ole mainittavaa tapahtunut. Mongolia oli tyypillinen kylmän sodan supervaltojen satelliitti. Suomen ulkopolitiikassa on Mongolian kohdalla ollut tyhjä alue, josta on ollut helpointa vaieta. Etenkin kun Mongolialla ei ole ollut edes kaupallista mielenkiintoa suomalaisille. Tai vielä rehellisemmin sanottuna: maiden välinen kauppa on jäänyt täysin nollaan. Mongolialaisten vierailukutsuihin presidentti Kekkonenkin katsoi parhaaksi olla vastaamatta, ja Jermu Laineen tekemän ainoan ministerivierailun jälkeen ei maahan ole suomalainen ministeri ehtinyt 30 vuoteen.
Ajat ovat vaihtuneet. Kylmä sota on kääntynyt uuteen maailmanjärjestykseen ja itäkauppa Aasia-buumiksi. Tästä huolimatta Mongolia ei edelleenkään ole osa mitään suurta tai etenkään edes pientä suomalaista strategiaa. Se on väliinputoaja. Tosiasiat muistaen on todettava, että pinta-alastaan huolimatta maassa asuu vain 2,5 miljoonaa ihmistä ja maan talouselämä on olematonta. Kyseessä ei siis ole edes alueellisesti merkittävä valtio, jonka vuoksi se ei suomalaisia yrityksiä kiinnosta. Mutta on merkittäviä Suomea ja Mongoliaa yhdistäviäkin tekijöitä. Pohjoinen sijainti ja maita erottava, kummallekin tärkeä naapuri Venäjä. Onko vaikkapa Nepal läheisempi Suomelle? Ei uskoisi olevan, mutta kehitysapu- ja ulkomaankauppatilastojen mukaan: kyllä!
Ulko- tai kauppapolitiikassamme ei siis ole sijaa köyhälle Mongolialle. Nämä ajatukset johdattavatkin toiseen kysymykseen: miksi Mongolia ei ole merkittävä kehitysapukohde Suomelle? Meillä olisi paljon annettavaa Suomen kaltaisissa pohjoisissa oloissa asuvalle kansalle. Suomi on hyvin pienimuotoisesti tukenut Mongolian kehitystä, mutta maa ei ole ollut perinteisen Suomen kehitysavun vastaanottaja. Etenkin maan infrastruktuurin kohentaminen olisi luonteva sarka suomalaisille. Menestymistä edesauttaisi vakaa poliittinen tilanne, eikä maassa ole turvallisuusongelmia. Ulkoasiainhallinnosta löytyisi tarpeeksi venäjän kielen taitoisiakin, mukaanlukien kehitysasioista vastaava ministeri. Hallitus on sitoutunut kehitysavun lisäämiseen ja nykyisin apu kohdentuu usein Afrikan lisäksi myös muille mantereille. Onko mahdoton ajatus, että tulevaisuudessa Mongolia olisi jopa Suomen kehitysavun päävastaanottajamaita?
Kun vielä kansalaisjärjestöjen roolia kehitysavun koordinoijana korostetaan, olisiko Mongolia-ystävyysseurallekin sopiva tavoite Mongolian kohottaminen Suomen kehitysavun merkittäväksi vastaanottajamaaksi?
Mikko Eskola
Kirjoittaja on VTM ja poliittisen historian tutkija erikoisalanaan Suomen ja Kiinan kansantasavallan suhteet. | | marraskuu 16. 2005 |
|
|
Seura
