|
|
MONGOLIA: HAVAINTO JA UTOPIA 19.3-1.6.2008, KERAVAN TAIDEMUSEO "Mongolia: havainto ja utopia" -näyttely on monivuotisen mongolialais-eurooppalaisen yhteistyön tulosta. Näyttelyn teokset käsittelevät mm. paikkojen ja paikattomuuden kokemusta sekä oman ja vieraan kulttuurin kohtaamista.
Monelle länsimaalaiselle Mongolia herättää mielikuvia kaukaisesta, saavuttamattomasta maasta, laajoista aroista ja paimentolaiselämästä.
Mongolian historia kertoo valloituksista ja valloittajista, buddhismin ja sosialistisen utopian ajoista. 2000-luvun Mongoliaa leimaa muutos: maa pyrkii jättämään kommunistisen ajan muistot taakseen ja kurottaa kohti kansainvälisiä yhteyksiä. Samalla se kehittää uutta identiteettiä etsimällä esikuvia historiasta. Ehkä Mongolia on utopia myös siellä asuville?
Yo. Dalkh-Ochirin installaatio Susikaupunki -monumentti yhdistää kansakunnan syntyyn liittyvän myytin, taiteilijan henkilöhistorian ja kaupunkisuunnittelun tavalla, joka hämärtää taiteen ja todellisuuden rajoja. Myagmariin Bayarmagnai työt herättävät kysymyksen perinteen suhteesta nykyaikaan: hän haluaa tehdä vanhasta mongolialaisesta maalauksesta merkityksellistä myös tuleville polville. Baynbatiin Chinbat maalaa avajaisissa kotikaupunkinsa sydänkäyrää. Ulaanbaatar EKG-teos kiinnittää huomion saasteisiin ja niiden vaikutukseen kaupungin asukkaisiin.
Näyttelyhanke on synnyttänyt myös yhteistyötä: Pink Twins konsertoi yhdessä mongolialaisen death metal-bändi Zugeer L:n kanssa Ulaanbaatarissa 2006. Tämä yhteisesiintyminen on Pink Twinsin uuden videoteoksen Sketches of Pain taustalla.
Toiset ovat ottaneet teostensa lähtökohdaksi kykenemättömyytensä kuulua näin vieraaseen paikaan: Sonia Leimerin teos Chinese Wall dokumentoi BBC:n aroille jättämää elokuvalavastetta ja sitä, mitä paikalle tapahtuu kuvausryhmän lähdettyä.
Annu Wileniuksen Of the House I Grew Up In... teos asettaa dialogiin Ulaanbaatarin jurtta-alueet ja taiteilijan omat lapsuusmuistot Helsingin Laajasalosta.
Keravan näyttelyn lisäksi HIAP:n Project Roomissa (Kaapelitehdas C4/ Tallberginkatu 1 C 97 ) on esillä Tarinoita taiteilijuudesta Mongoliassa -näyttely, jossa voi mm. tutusta mongolialaisten taiteilijoiden ajatuksiin työstään.
Mongolia: Havainto ja utopia -näyttely jatkaa kesäkuussa Keravan taidemuseosta Rovaniemen taidemuseoon ja sieltä syksyllä Pärnun Uuden taiteen museoon. Näyttelyn kuraattorityöryhmänä ovat toimineet Annu Wilenius, Saara Hacklin ja Pirkko Siitari.
Näyttelyn yhteydessä julkaistaan englanninkielinen Mongolia: Perception and Utopia kirja ja DVD. Kirja esittelee näyttelyn taiteilijat sekä taustoittaa näyttelyn teemoja. Sen kirjoittajat ovat historioitsija Antti Ruotsala, taidehistorioitsija Orna Uranchimeg Tsultem, estetiikan tohtoriopiskelija Saara Hacklin ja taiteilija Annu Wilenius. DVD:llä on mongolialaisten taiteilijoiden haastatteluja, näyttelyn teoksia sekä dokumenttimateriaalia. Kirjaa ovat tukeneet Taiteen keskustoimikunta ja Frame.
Damdinsurengiin Bat-Erdene
Myagmariin Bayarmagnai
Baynbatiin Chinbat
Yondonjunain Dalkh-Ochir
Agnes Domke ja Christian Richter
Ser-Odin
Dolgor Togmidshiireviin Enkhbold
Sonia Leimer
Christian Mayer
Tiina Mielonen
Pink Twins
Rádhildur Ingadóttir
Ser-Odin Sarantsatsral
Mark Soosaar
Annu Wilenius
www.keravantaidemuseo.fi
Mongolialaista ja tuvalaista kansanmusiikkia 1.6.2008 klo 16, liput 10/7 e.
Sauli Heikkilä - laulu, Morin Huur, Igil, Chanzy
Jari Ilmonen - laulu, Morin Huur, Jigil
Mongolialaista ja tuvalaista kansanmusiikkia rouhevasti tulkittuna. | | heinäkuu 02. 2008 |
|
|